Viime kesänä Pariisissa




Heinäkuussa Pariisissa oli todella kuuma.


Pysähtelimme vähän väliä katubrasseriehin vilvoittelemaan, eikä meillä ollut kiire mihinkään. 


Se oli ihanaa. Tulisipa kuuma kesä.


Meillä oli aivan hurmaava pieni hotelli Saint Germainin kaupunginosasta. Huoneemme oli kahdessa kerroksessa. 





Yleensä en jaksa purkaa matkalaukusta kuin rypistyvimmät vaatteet, mutta täällä oli niin houkutteleva pieni pukeutumishuone, että omin sen käyttööni innolla.


Tour de France oli käynnissä juuri silloin.


Mini Palais, 
terrassi on komea, mutta menu lähes olematon.


 Pariisilaiset viettivät iltaa Seinen rannalla. 
Väkeä oli valtavasti joen penkereillä soittaen ja roseviiniä juoden. 


Teimme Seinen risteilyn auringon laskun aikaan suurella nähtävyyksiä esittelevällä paatilla. 




Siellä oli iloinen tunnelma ja mukava opiskelijatyttö kertoi nähtävyyksistä. Kannatti mennä. 


Eiffel-torni näkyi komeasti joelta katsottuna.



Risteilyn jälkeen lähdimme kävelemään katuja pitkin ja valitsimme kivan näköisen brasserien ja söimme jälleen katuvilinää katsellen.



By Pia´s pellava oli ihana päällä Pariisin kuumilla kaduilla.


Vielä ennen lentokentälle lähtöä kävelimme Maraisin kaupungin osaan ja tutustuimme upeaan pariisilaiseen kotimuseoon.




Hankimme tuliaiset Ladureesta. Paljon macaroonseja.
Sitten rullasimme matkalaukut metroon ja söimme junassa vielä yhdet eclair-leivokset.


Meillä on tulevallakin kesällä lentoliput Ranskaan!

Mutta tällä kertaa emme matkaa kahden, vaan laajennetun perheen kesken. Meitä lähtee matkaan 12 henkilöä iältään 9-70-vuotta. Emme mene myöskään Pariisiin vaan merenrantakaupunkiin. Olemme vuokranneet talon, jossa on iso uima-allas. 

En malta odottaa! Olen jo googlaillut uima-allas pelejä (tästä) ja tilannut valtavan puhallettavan joutsenen. Sellainenhan pitää olla jokaisella tänä kesänä. :)

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

TallennaTallenna

Kommentit